keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

ASKARTELUTILAN SIIVOUS JA UUSIA KORTTEJA

Aika pitkäksi venähti tauko kortteilussa, kun on tullut tehtyä kaikenlaista muuta askartelua. Innostuin sitten lomalla siivoamaan askartelutilan ja muutama uusi korttikin syntyi. Vintagea jälleen ja baletti-teemaa:





lauantai 24. toukokuuta 2014

SOTKUJA OSA III

Rauta otettu esiin ja taiteiluista syntyi seuraavat. Kuvat puhukoot puolestaan:












lauantai 12. huhtikuuta 2014

SOTKUJA OSA II

Kortteja ei ole tullut tehtyä aikoihin, mutta kaikkea muuta taiteilua kyllä, silloin kun aika on antanut myöden. Viimeksi tein taas satsin näitä "sotkuja" eli silittelyjä vahalla ja kuumalla raudalla. Jos tuntuu, että työni puhuttelevat sinua ja haluaisit niistä jonkun omaksesi, nämä ovat myös myynnissä. Kirjekuoren kokoiset pienet työt 5 € kpl, A5 kokoiset 8 € kpl ja A4 isot työt (1 kpl) 12 € kpl + postikulut. Yhteyden minuun saat sähköisesti. Tässä kuvakavalkadi viimeaikaisista töistä:















perjantai 31. tammikuuta 2014

RAUTA OLLUT KUUMANA

Korttien sijaan kaivoin raudan esiin ja silittelin muutamat mehiläisvahatyöt. Tässä tuloksia, joilla ei ole nimiä:

Pari Mandalaa:



ja sitten muita "sotkuja"










sunnuntai 19. tammikuuta 2014