maanantai 31. joulukuuta 2012

Encaustic art taiteilua

Eilisen sunnuntaipäivän  vietin aikas tarkkaan sisällä tehden näitä Encaustic art töitä ja kyllähän näitä sitten syntyikin.

En ole vielä miettinyt näille nimeä, joten jaottelen nämä nyt vain värien tmv. teeman mukaan.

Tässä tulee sininen sarja:







Maisemia:







Abstrakteja:





ja viimeisenä polku:


että tällaista tajunnanvirtaa tällä kertaa :)





Vanha vuosi päätökseen

Päätelläänpä tämä vanha vuosi julkaisemalla viimeisimpiä tuotoksiani.

Tein isälleni syntymäpäiväkortiksi lompakon, johon voi sujauttaa sisään lahjankortin tmv.

Tässä lompakko ensin suljettuna ja sitten avattuna:



Olen aivan ihastunut Graphic 45:n vintage-aiheisiin papereihin, joista useimmista voi leikata näitä kuvia irti ja toista puolta papereista voi käyttää korttien taustoina. Tässä yksi pystykortti tehtynä Graphicin sarjasta:




tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukortit encaustic tekniikalla

Ei ole tuo kortteilu napannut, joten kaivoin kuumaraudan ja mehiläisvahavärit esiin ja päätin tehdä joulukorttini tänä vuonna kuumavahatekniikalla. Teema on kaikissa sama, mutta jos tarkastelet kuvia tarkkaan huomaat, että oikeasti jokaikinen kortti on kuitenkin erilainen :)







Taakse tulee vielä hyvän joulun toivotukset.

torstai 29. marraskuuta 2012

Korttipäivitystä

Syksyn Karaoke-kurssi on päättymässä ja päätimme ilahduttaa mukavaa opettajaamme viinipullolla ja kortilla. Kortin sain kunnian tehdä minä :) Tässä kortti päältä ja sisältä:



Muutama kotelokortti kokeilu tässä jälleen. Ensimmäisenä tuikkukortti:



ja suklaalle kääre, tähän versioon ei tosin mahdu kuin esim. Kismetin kokoinen patukka sisään:



ja nyt sitten tuli oikeasti kiire, kuten arvelinkin, joulukorttien kanssa...



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Paskis

Paskiksen haasteessa on tällä viikolla luonnos ja sen löydät täältä. Osallistun joulukortilla:


Joulukortteja 2012

Tänään innostuin askartelemaan ja sain tehtyä joulukortteja muutaman. Tässäpä ne näytille:






tiistai 13. marraskuuta 2012

Taidetta kovettamalla

Vihdoin sain kameran kuntoon ja kuvattua nämä Paverpol-aineella/tekniikalla tekemäni työt.

Tämä ensimmäinen on vanha kirja, joka on sivelty pronssin värisellä Paverpolilla ja koristeltu ruusuilla ja vanhalla pitsillä:



Tässä työssä olen liimannut vauvan tossut valmiiseen puiseen alustaan ja maalannut ne pronssin värillä sekä koristellut ruusuilla:



Tässä taas on kipsienkeli maalattu pronssilla ja liimattu maalauspohjaan. Maalauspohja on maalattu okranvärisellä kovetusaineella, lisätty kangasta ja lumiefektiä:


Tämä viimeinen on sitten rautalankakehikkoon tekemäni nukke tai patsas, kutsuttakoon sitä "Espanjattareksi"


ja edelleen pitäisi siis keskittyä joulukortteihin, mutta tämä muu taiteilu ja tuunailu on vaan niin vienyt nyt mukanaan. Kaipa ne kortitkin sitten valmistuvat. Nämä kaikki ovat myös myynnissä, jos kiinnostaa.





keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Uusia kokeiluja - kankaan kovetusta

Eräässä ryhmässä Facebookissa joku oli kokeillut kirjan kovetusta ja koristelua kankaan kovetusaineella. Aineita on kahta merkkiä: Powertex ja Paver Pol, joista jälkimmäistä minä hankin Sinellistä ja eikun kokeilemaan.

Kirja on sivelty kuparinvärisellä kovetusaineella kauttaaltaan ja koristeltu ruusuilla, jotka ovat saaneet sitten punaisen värin. Kirjanmerkki on pitsiä ja myös kovetettu kuparinvärillä. Tässä tulos:


ja kuva sitten paljasti sen, että sudista on irronnut karvoja, jotka tietysti ovat myös kovettuneet - tuskin kannattaa alkaa yrittää irti. Täytyy vielä kuvata kirja kohollaan sivusta päin, niin saatte paremmin idean miltä tämä näyttää. Puolivalmiina on kovetetut vauvan tossut koristelua vailla - siitä kuva myöhemmin.

Tällä tekniikalla voi tehdä vaikka mitä ja pääni onkin jo ideoita pullollaan. Seuraavaksi on tulossa Espanjalainen tanssijatar. Tämä aine kestää kovetuttuaan 2 viikkoa myös ulkona olemista, joten ensi kesäksi pihani saa monta uutta koriste-esinettä :)


tiistai 6. marraskuuta 2012

Joulukortteja

Hiiitaaasti, liian hitaasti tulee näitä joulukortteja tehtyä - niin siinä taas käy, että kohta näiden kanssa on kiire...



perjantai 19. lokakuuta 2012

Tuunausta

Kirppiksillä kierrellessä tarttuu kaikenlaista mukaan ja osa on kaapin kätköissä ollut pitkäänkin. Nyt sitten ideoita on virinnyt ja tässä muutamia tuotoksia.

Löysin 4 kpl:tta tälläisiä pieniä tauluja metallisangalla:


ja sitten tuunattuna; nämä on krakeloitu ja kuvat kiinnitetty degoupage-tekniikalla, maalattu metalliripustin ja yhteen lisätty pitsi ympärille. 3 ovat vielä mietinnän alla jätänkö tuollaisiksi vai koristelenko vielä. Ideana olisi vielä tehdä näihin pienet kyltit roikkumaan osoittamaan vaikka wc:tä:



Kyllä nämä taitavat hieman lisätuunausta vielä vaatia...

Joskus aikoja sitten olen myös ostanut kirppikseltä puisia sydämiä, näitä en älynnyt kuvata ennen tuunausta. Kaksi on valmiina. Olen maalannut sydämet ja sen jälkeen levittänyt krakelointilakkaa. En ollut oikein tyytyväinen lopputulokseen, joten nämä saivat sitten runsaasti koristeita peitokseen. Näitä voisi ajatella hää- tai kihlaparille onnitteluiksi kortin sijaan tai muuten vain muistamiseen hää- tai kihlapäivänä:



Punainen oli "harjoittelukappale" ja yläosaan jäi mielestäni liikaa tyhjää, itse pidän alimmaisesta enemmän. Kukista puuttuu vielä kimalletta ja ylempään taidan leimata sydämeen jonkun hääonnitteluksi sopivan tekstin.

Nyt täytyy laittaa nämä syrjään ja tosissaan alkaa tehdä joulukortteja, muuten tulee taas kiire. Yksi projekti tosin on jo muhimassa... Laitan siitä jo alkukuvan. Eli ostin tällaisen metallivadin kirppikseltä eurolla - aivan kauhea tällaisenaan. Tästä on tulossa lampunvarjostin - esittelen tuotoksen, kunhan saan sen valmiiksi.